tiistai 11. lokakuuta 2011

Talvi tulee, oletko valmis?

Lomareissun lisäksi viimeiset ajat on valmisteltu puitteita talvikauden agitukseen. Treenaamme nyt sitten vapaaharjoitusvuorolaisina Hakkilan hallissa huhtikuun loppuun. Meillä on myös kerran viikossa siellä ohjatut treenit. Kerran ollaan ehditty käydä paikka katsastamassa ja ihan hyvältä vaikuttaa. Ehkä parasta kaikesta on, että päästään juosten hilpaisemaan hallille vartissa. Talvikaudella etenkin tosi hyvä juttu, että saadaan kunnon alkulämmittelyt alle eikä loppujäähdyttelystäkään pääse lipsumaan. Omakin kunto ehkä kohenee, jos päästään parikin kertaa viikossa hallilla käymään ja auto jää kotiin.

Nyt puuttuu enää toimintasuunnitelma, eli miten ja mitä tehdään. Itsenäinen harjoittelu tuo ihan uusia haasteita tähän harrastukseen. Aivot lyövät ihan tyhjää harjoitusten suhteen. Seuraavat vuorot ovat jo ylihuomenna ja viikonloppuna kahdet treenit eikä vielä mitään suunnitelmaa valmiina. No, ainakin se on selvää, että kontakteja tullaan tahkoamaan ja koitetaan hioa meidän yhteistyötä radalla so. koitetaan parantaa ohjausta ja Laran kiinnostusta ohjaukseen. :P

Kisoja olisi tarkoitus käydä vielä muutamia syyskaudella ja pitää joulun aikaan parin viikon ylimenokausi ilman treenin treeniä.

Hyvällä fiiliksellä kohti talvikautta!! :)

3 kommenttia:

Suvi kirjoitti...

Hyvä kuitenkin, et koitat miettiä jotain suunnitelmaa. Se on oikeesti tosi tärkeetä, et on joku plääni. Ettei vaan mee hallille ja siellä rupee miettimään, et mitä tekis. Menee helposti pelkäksi sähellykseksi. Nimim. kokemusta on :D (ja silti edelleen syyllistyn siihen joskus..)

Anitra kirjoitti...

Netistä saa ihan hyviä treeni-ideoita ja niitä voi sit muokkailla itselle sopivaksi. Ja vaikka tuntuis tyhmältä kuivaharjoitella itsekseen niin se kannattaa, ennen kuin ottaa koiran mukaan treeniin. Helposti kun yksin tekee, niin treenit on vähän "sinnepäin" eikä koiralta vaadi tarpeeksi tarkkuutta kun kukaan muu ei ole vierellä kyttäämässä. Itse olen ainakin mestari tässä :P

Tuuli kirjoitti...

Jees! Nyt on jo jotain runkoa mietittynä. Vain toteutus puuttuu!