Talven treenisuunnitelmaa piti miettiä ennen hallikauden aloittamista, mutta on tässä keritty jo lähemmäs kymmenen treeniä tekemään vähemmällä suunnittelulla. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan..
Eli talven aikana toiveissa olisi panostaa (ainakin) seuraaviin seikkoihin:
1. Kontakti(alastulo)t
Kontaktit pitäisi saada nopeammiksi ja varmemmiksi ja alastulot niin ikään varmoiksi. Suunnitelma tämän toteuttamiseen on tahkota paljon kontakteja. :P Palkata paljon alastuloasennossa "two on two off" ja hakea sitä kontaktin nopeuttakin sillä, että Laralle tulee selvä kuva siitä, mitä kontaktin suorittamiselta haetaan.
2. Nopeutta radalle
Nopeus on selkeästi taas karissut, kun treenikertoja on tullut lisää. Agiradalle pääsy ei selvästikään aiheuta enää samanlaista "wow"-efektiä kuin joskus, kun treenejä oli enintään kerran viikossa. Eli nopeutta pitäisi saada innon kautta ja tähän lääkkeenä lyhyempiä treenejä, jotka jäävät aina "vähän kesken" eli homma loppuu silloin, kun Lara on vasta juuri päässyt hyvään tekemisen makuun. Näissä lyhyissä motivointitreeneissä olisi tarkoitus käyttää lelupalkkaa, joka selvästi tuo Laraan enemmän vauhtia kuin nakki. Lisäksi enemmän leikkiä treenien lomassa (jahtausleikkiä ja muuta vauhdikasta) ja helppoja ja suoraviivaisia harjoituksia.
3. Takaakierto
Takaakierto on vielä aika alkutekijöissään. Tähän mennessä radoilla on menty aikalailla suoraan. Eli näitä vain treeneihin ujuttamaan enemmän.
4. Haltuunottoa radalla
Tätä pitää ihan systemaattisesti treenata. Tällä hetkellä meillä ei ole mitään toimivaa käskyä siihen, että saisin Laran radalla otettua haltuun tiukissa tilanteissa. Mikä luonnollisesti on iiiso ongelma. Eli onko se sitten "tässä" vai "kii", niin olisi kiva, että käskyllä olisi joku merkitys Laran mielessä ensi keväänä agiradalla pinkoessaan.
5. Ohjauskuviot
Itselle erilaisten ohjauskuvioiden ja -tapojen opiskelua.
Näissä varmaan jo ihan riittävästi tekemistä talvikuukausiksi kaiden muun ohella...
maanantai 31. lokakuuta 2011
Hyvinkään kisat 23.10.11
Hyvinkäällä käytiin kisaamassa viikko sitten hyppyradan ja agiradan verran. Hyppyrata oli Katarina Virkkalan käsialaa ja agiradan tuomaroi Vesa Sivonen.
Hyppyradalla oli aika tiukka ihanneaika ja se olisi vaatinut virheettömän nappisuorituksen molemmilta. Rata sujuikin ihan mukavasti neljänneksi vikalle esteelle asti, jossa oli tarkoituksena, että Lara kääntyy hypyltä oikealle ja kahden esteen välistä suoraan hypylle 18. Tässä Lara kaarsikin vasemmalle, itse yllätyin ja olin solmussa ja ainakin tuntui kestävän pienen ikuisuuden saada Lara seuraavalle hypylle ja siitä maaliin. Ihanneaika ylittyi kolmella sekunnilla, mutta sijoituttiin pronssille.

Agirata lähti hitaanlaisesti liikkeelle. Liekö kisaväsymystä tai mitä, mutta ei ollut oikein tekemisen makua Laran etenemisessä. Lähdettiin liikkeelle niin, että menin lähettämään Laran liikkeelle kolmen ekan hypyn takaa ja siitä neloshypylle ja niin edelleen. Ihan hirveästi ei ollut ekan hypyn jälkeen tilaa jätetty vauhdin otolle, mutta jätin Laran niin pitkälle kuin radan reunat antoivat myöden. Keinulle asti sujui siis ihan kohtalaisesti, mutta keinulla Lara jäi jumittamaan jotain ruskeaa länttiä alastulolla (verta, suklaata?). Eikä meinannut irrota siitä liikkeelle ennen kuin kävin taputtamassa ja hoputtamassa ihan nenän edessä, että "hei mennään!!". Siitä irrottuaan meno oli taas ihan mallikasta radan lopulle asti, jossa itse mokasin toiseksi vikalla esteellä, kun ohjasin Laran putkeen ja ryhdyin sitten heti huutamaan "Tässä, tässä" ja Larahan palasin putkesta samaa reittiä takaisin. Tästä siis kielto ja, kiitos näiden kahden kämmin, aika hurjasti yliaikaa.
Kokonaisuudessaan ihan kivat kisat. Kokemusta taas vähän lisää.
tiistai 11. lokakuuta 2011
Talvi tulee, oletko valmis?
Lomareissun lisäksi viimeiset ajat on valmisteltu puitteita talvikauden agitukseen. Treenaamme nyt sitten vapaaharjoitusvuorolaisina Hakkilan hallissa huhtikuun loppuun. Meillä on myös kerran viikossa siellä ohjatut treenit. Kerran ollaan ehditty käydä paikka katsastamassa ja ihan hyvältä vaikuttaa. Ehkä parasta kaikesta on, että päästään juosten hilpaisemaan hallille vartissa. Talvikaudella etenkin tosi hyvä juttu, että saadaan kunnon alkulämmittelyt alle eikä loppujäähdyttelystäkään pääse lipsumaan. Omakin kunto ehkä kohenee, jos päästään parikin kertaa viikossa hallilla käymään ja auto jää kotiin.
Nyt puuttuu enää toimintasuunnitelma, eli miten ja mitä tehdään. Itsenäinen harjoittelu tuo ihan uusia haasteita tähän harrastukseen. Aivot lyövät ihan tyhjää harjoitusten suhteen. Seuraavat vuorot ovat jo ylihuomenna ja viikonloppuna kahdet treenit eikä vielä mitään suunnitelmaa valmiina. No, ainakin se on selvää, että kontakteja tullaan tahkoamaan ja koitetaan hioa meidän yhteistyötä radalla so. koitetaan parantaa ohjausta ja Laran kiinnostusta ohjaukseen. :P
Kisoja olisi tarkoitus käydä vielä muutamia syyskaudella ja pitää joulun aikaan parin viikon ylimenokausi ilman treenin treeniä.
Hyvällä fiiliksellä kohti talvikautta!! :)

maanantai 26. syyskuuta 2011
Kakkoset korkattu
Meni vähän säätämiseksi ensimmäiset kakkosluokan kisat. Olin ilmoittanut Laran Purinalle HAU:n lauantain 24.9. kisoihin ykkösluokkaan. Iltapäivällä oli muuta menoa ja ohjelmaa. Nytpä sitten kakkosiin nousun jälkeen, meni kaikki päiväohjelmat päällekäin. Ekalle A-agilityradalle ei keritty ollenkaan ja B-radallekin hätäseen. Päästiin radalle ensimmäisenä koirakkona. Olisi ollut tosi mukavan oloinen viritelmä tehdä loppuun asti, mutta kävi vähän hassusti, kun puhtaasti suoritettujen ensimmäisten 14 esteen jälkeen luonto kutsui ja Lara kävi kyykkäämässä lähipusikossa.. :D Eipä sille mitään voi, kun jännäkakka ei odota. Katseet seuraaviin kisoihin!
keskiviikko 21. syyskuuta 2011
Kakkosluokan agikoiruus!
Viime viikonloppuna kisattiin Lohjalla yhden ykkösluokan radan verran ja tämä Seppo Savikon laatima agilityrata jäi myös viimeiseksi ykkösluokassa, kun puhtaalla ja riittävän nopealla agiliidolla saatiin siirto maksi 2 luokkaan! :D
Radan pituus 163m, ia 58 s, tulos -11,60, nopeus 3,51 m/s, sij. 2 + SERT :)

Lara sai palkinnoksi paaaljon puristetikkuluita ja sellaisen käsityöpussukan, joka on molemmista päistä auki ja jolle ei ole vielä kukaan keksinyt käyttötarkoitusta, jolta olen kysellyt. :D
sunnuntai 11. syyskuuta 2011
Tehokoulutusviikonloppu!
Takana hyvin sujunut agilityn tehokoulutusviikonloppu! Kouluttajana toimi Katja Ojansivu Joensuusta ja tuli taas vähän uutta näkökulmaa tekemiseen. Tärkein ja mieleenpainuvin juttu oli "think-plan-do", eli enemmän ajatusta mukaan treeneihin. Me sorrutaan turhan usein Laran kanssa siihen, että mennään vaan kentälle ja katotaan paikan päällä, että mitäs kivaa tällä kertaa tehtäis. Usein siinä käykin sitten niin, että ympätään liikaa juttuja yhteen treenikertaan, eikä malteta lopettaa siinä vaiheessa, kun vire on vielä hyvä ja tulee onnistuneita suorituksia. Eli skarppina jatkossa tämän kanssa...joku suunnitelma aina valmiina, kun lähdetään (ei ohjattuihin) treeneihin!
Mutta tulihan sitä myös hurjasti vinkkejä ohjaukseen ja radalle ylipäänsä. Molempina päivinä tehtiin rataa pidemmissä ja lyhyemmissä pätkissä. Kontaktialastulojen suhteen homma on ihan kohtuu hyvällä mallilla, Lara teki (harmillisen) nätisti alastuloja molempina päivinä, mutta näitä pitää vain vahvistaa, jotta ne tulevat varmemmiksi ja nopeammiksi. Lisäksi mun pitää kiinnittää huomiota siihen, että palkkaan sitä alastuloasentoa, enkä kontaktilta irtoamista, kuten viime aikoina on tullut tehtyä. Pihalle tuli jo treenien päätteeksi kyhättyä puupenkin kansi sopivasti kallelleen terassilta nurmikolle ja siinä pyöriteltiin jonkin aikaa alastuloja. Kaivoin myös naksuttimen naftaliinista...sen käyttö vaan jossain vaiheessa jäi pois, mutta palautetaan sitä mieleen.
Toinen juttu, mitä alettiin jo tossa omalla pihalla treenata, on ihan perus haltuunottoa, eli miten saa koiran radalla napakasti "kiinni" tiukoissa paikoissa ja edelleen radalle tiukempia kääntymisiä. Meillä ei tuo haltuunotto ole kovin hääppöistä, mikä poikii heti ongelmia, kun on vähän tiukempia pyörityksiä tai ansapaikkoja radalla.
Tänään tehtiin hyvä erotteluharjoitus, eli putkeen vai A:lle. Eli putken suut A:n molemmilla puolilla ja ansapaikan edessä yksi hyppy ja siinä sitten ohjattiin takaakierrolla hypyltä vaihtelevasti eri putkenpäihin tai kontaktille. Vastaavia harjoituksia täytyy vaikka käydä välillä kentällä itsenäisesti tekemässä. Lara on tähän asti saanut liian usein itse valita noissa tilanteissa, minne haluaa mennä, eikä malta vielä kuunnella ohjausta, vaikka se (joskus) olisi ihan kelvollista ja informatiivista.
Kaikenkaikkiaan pitää olla tyytyväinen siihen kehitykseen, mitä viime keväästä on tapahtunut. Pujottelu on nyt tosi hyvällä mallilla ja sisäänmenot avokulmastakin sujuivat hienosti. Takaa kiertoja ei ole ihan älyttömän paljon ehditty harjoittelemaan, mutta harjoitusmääriin suhteutettuna nekin sujuivat hyvin. Kontakteille vielä lisää treeniä, niin saadaan ne varmoiksi. Ihan viimeiseksi tehtiin tänään pariin otteeseen yksittäisenä harjoituksena keinua ja nyt oli erittäin reipasta tekemistä senkin kanssa. Jatkossa vain enemmän ajatusta noihin treeneihin, niin hyvä tulee!

sunnuntai 4. syyskuuta 2011
Toinen kisapäivä 040911
Syyskabat jatkuivat tänään Purinalla. Hitusen oli mielestäni ratoihin tullut lisää vaikeutta. Eka rata oli Zeljko Goran. Pitkä oli rata, 173 m, ihanneaika 54 s., etenemä 3,2 m/s. Kukaan maxi 1 koirakoista ei suoriutunut tästä puhtaasti. Laralle ehti tulla yksi vitonen puomin ylösmenosta ja yksi kielto, kun haahuili keppien suuntaan 4. esteen jälkeen. A:lle asti sujui hyvin, mutta sieltä valui alas niin, että takajalat tulivat maahan. Näytti siltä, että kuitenkin yritti alastulon tehdä, mutta vauhtia oli vähän liikaa, otettiin se uudestaan ja toisella kertaa pysähtyi hienosti. Hylly siis tältä radalta. Jatkettiin rataa mukavasti kolmanneksi vikalle esteelle, jolla Lara teki lentokeinun. Jätettiin rata sitten siihen ja hipsittiin hiljaa pois. Ei palkkaa tästä roiskaisusta, vaikka tämä taisi olla vähän tahatonta Laralta...keikahdus pääsi yllättämään.
Toka rata oli niin ikään Goran päästä, tuomarina toimi Esa Muotkan. Pituus 155m ja ihanneaika 49 s, etenemä 3,2 m/s. Lara eteni radan puhtaasti 3,1 m/s, eli yliaikanolla tältä radalta.
Tällä radalla päätin kokeilla aloitusta, jota en viime viikonloppuna uskaltanut tehdä. Eli menin ottamaan vastaan ensimmäisten hyppyjen jälkeen ja ohjasin sieltä kolmannelle hypylle. En usko, että olisin kakkoshypyn vasemmalta puolelta saanut Laraa kääntymään kolmoselle, sen verran tiukka käännös ja lyhyt väli esteillä oli. Kolmosella siis takaa leikkaus, sitten muurille, muurin jälkeen ohjasin vitoshypylle ja takaaleikkauksella putkelle. Ei ehkä nopein ratkaisu tuo aloitus, mutta oli varma ja toimi meillä. Putken jälkeen hypylle heitto ja siitä A. Muutaman sekunnin Lara taas jäi A:n harjalle haistelemaan ilmassa leijailevia viestejä. Tähän patsasteluun on keksittävä jotain!! Alastulo oli nätti. Siitä seuraava hyppy ja valssilla puomille. Puomin ylösmeno oli ryömimistä....taisi kummitella edellisen radan keinu Laralla mielessä. :P Tuli sitten kuitenkin reippaasti, kun ei se keikahtanutkaan alta. Puomilta taas nätti alastulokontakti, sitten pituus, hyppy, putkeen, rengas ja kepit ongelmitta. Hyvin eteni. Pujottelun jälkeiselle hypylle sain riittävästi etumatkaa, ehdin valssata ja ohjata Laran loppusuoralle. Lara kuunteli tällä radalla tosi kivasti, irtosi mukavasti, muttei tehnyt omia oletuksia radan suhteen. Tosi hyvä yliajallakin! :)
lauantai 3. syyskuuta 2011
Kisat 030911
Tänään oltiin reippaina heti aamusta Purina areenalla paria kisastarttia varten.
Ensimmäisellä radalla tuomaroi Seppo Savikko. Rata oli Zejlko Goran laatima. Muutamia tiukkoja käännöksiä ainakin oli. Koitin ottaa taas treenimäisesti ja turhia hätäilemättä. Oikein kivasti sujuikin tuo rata, harmillisesti vain Lara suoritti yhden ylimääräisen hypyn (keinulta 7. hypylle putken sijaan), eli hylly plakkariin. Mutta keinu ja puomi tulivan oikein nätisti alas.
Rata ulkomuistista... pituus ? ihanneaika ?
Toka rata oli myös Zeljko Goran. Aika erilainen viritelmä. Vain 16 estettä, paljon tilaa ja etukäteen kuvittelin, että vauhtiakin riittäisi Laralla radalla paljon. Radan pituus oli 153m ja ihanneaika 50s. Tämä rata sujui jotenkin tahmeasti. Keskityin ehkä itse vähän heikosti, sekoilin jaloissani ja ohjauskuvioissa. Lara, joka yleensä irtoaa kivasti turhia kyselemättä epäröi vähän väliä, että ihanko oikeasti juuri tuon esteen haluat minun suorittavan... Tältä radalta tulikin sitten yksi hölmö kielto esteellä 12, kun en saanut putkihullua menemään ekalla yrittämällä putkeen. Taas sarjassamme kaikkea odottamatonta voi radalla sattua. :I Erityisen tyytyväinen olin kuitenkin loppusuoran A:han, jolle Lara pysähtyi hienosti. Nyt on ehdottomasti vaan saatava näitä hyviä kontakteja kisaradoilla, vauhdista viis! Laraa on sitten helppo lietsoa parempaan vauhtiin, kun osaa varmemmin suoriutua noista. Tästä on hyvä jatkaa!
Lara oli siis tällä radalla hiiiiidas ajalla 47,12... nopeus 3,25 m/s, tosin ehdittiin ihanneaikaan ja tultiin kolmanneksi. :)
Tässä olikin väärä ratapiirros, joten kaivellaan muistikuvia pari pari päivää myöhässä... saattaa mennä hieman pieleen, mutta jotenkin näin se meni:

perjantai 2. syyskuuta 2011
Treenit punaisten kesken
Hiiop, syyskuu = agikuu. Laskeskelin tuossa huvikseni, että tässä kuussa meillä on 9 ohjattua treeniä, yksi tehokoulutusviikonloppu, yksi "agileiripäivä" ja mahdollisesti 7 kisastarttia riippuen siitä, miten ensi vkonlopun radat sujuvat. Pien loppukiri ennen talvikautta! :)
Treenikerrat tuplaantuivat tälle kuulle, kun yksi ihana seNtteriaktivisti päätti kerätä punaisen jengin kasaan ja buukata kuun täyteen hallivuoroja. Eilen oli ekat yhteistreenit ja olipa tosi mukavaa! Sain hyviä vinkkejä takaakierto-ohjauksiin, tuli tehtyä hyviä kontaktiharjoituksia kaikilla kontakteilla, kepeillä oli oikein mukavasti vauhtia ja hyviä sisäänmenoja hankalistakin kulmista. Lisäksi tuli treenattua taas ansapaikkaa, jossa putkensuut molemmin puolin A:ta ja pyöriteltyä neljän hypyn hässäkällä (hypyt neliön muodossa 90 asteen kulmissa toisiinsa nähden) ees-sun-taassun. Huiput reenit!
Viikonloppuna kisataan taas neljän radan verran!!

lauantai 27. elokuuta 2011
Flegmailua...sikailua ja kurinpalautusta...onnistuminen!
En sitten malttanut jättää torstain treenejä kenraaliharjoituksiksi, vaan käytiin eilen illalla kentällä. Tarkoitus oli pyrkiä jotenkin luomaan kisavire päälle ja treenata sitä onnetonta kontaktialastuloa. Ongelmana on, että en vain pysty saamaan yksinäni ja lyhyellä radalla mitenkään tuota kisatilannetta vastaavaa virettä Laralle päälle. Radalla, jonka kyhäsin oli ensin hyppy, sitten pujottelu, käännös vajaa 180 astetta ja kolmen hypyn suora, jonka jälkeen vauhdista A-este. Viritin heti A:n eteen suoran putken oikein houkuttelemaan irtoamista eteenpäin, mutta ei, nätisti pysähtyi. Ihan joka kerta! Vaikka juoksin putken toiseen päähän odottamaan, niin silti ei irronnut ennen aikojaan. Ei minkäänlaista sikailun yrittämistäkään, vaan oli kuulolla koko treenien ajan. Eipä ollut tästä apuja kisoja ajatellen, mutta tulipahan treenattua.
Tänään oli sitten kisapäivä. Kuuma sellainen! Mittari kohosi lähelle hellerajaa ja aurinko porotti pilvettömältä taivaalta.
A-rata oli ihan kivan oloinen. Sellainen vauhtirata, pituus 147m ja ihanneaika 55 s. Kokeilin ensimmäisellä radalla erittäin rauhallista ja treenimäistä otetta. En innostanut tai leikittänyt Laraa yhtään ennen starttia, talutin vain paikalle ja käskin odottaa. Rata lähti hyvin liikkeelle pitkällä suoralla, jolla oli hyppy, rengas ja pituus. Keppien sisäänmeno sujui hyvin, mutta sitten taisin olla sen verran poikkeuksellisen flegmaattinen ohjauksessani, että Lara tuli jostain keppivälistä pois ikään kuin ihmettelemään, että mennäänkö vai meinataanko.. :D Tokalla yrityksellä pujotteli loppuun, tosin jouduin hieman avittamaan aluksi. Tämä oli sarjassamme odottamaton tapahtuma radalla, kun Lara on kepeillä ollut nyt tosi varma, eikä ole jättänyt kesken keppejä varmaan kahteen kuukauteen...
Lahnamainen meno jatkui radalla, hidasta ja hiljaista oli. Lara jätti putken jälkeen hypyn välistä (taas vähän puolinaista ohjausta..), mutta who cares, jatkettiin vaan rataa. Eli hylly tuli. Keinu oli taas vaihteeksi hiiiiiiidas. Sitä se on erityisesti silloin, kun ei ole oikein tekemisen makua hommassa. Jossain vaiheessa päästiin sitten A:lle. Ja sehän teki sen oikein! Ihan niinkuin muutenkin treeneissä. Pidin siinä pienen viiveen, kehuin ja sitten jatkettiin rata loppuun. Loppua kohden vauhti ja vire ehkä parani hieman, mutta kokonaisuutena aika vaisu esitys. Hienoa kuitenkin, että saatiin yksi onnistunut kontakti kisatilanteessa.
A-agilityradalla
B-radalle ajattelin sitten viritellä Laraa vähän enemmän. Rata oli käänteinen edelliselle radalle, mutta alkoi taas vauhdikkaasti neljän hypyn suoralla. Nyt oli jo enemmän vauhtia ja rata eteni hienosti A:lle asti. Siinä sitten kävi kuten niin monesti ennenkin, eli tyylikäs loikka alas ja päälle vielä pieni kunniakierros hajujen perässä. Prkl! Rata loppui siihen, kehujen sijaan sai palkaksi haukut ja herkkujen sijaan sai jäädä yksin pöydän alle möllöttämään. Raukka. Ilmeestä näki, että taisi tajuta tehneensä väärin... :P
B-agilityradalla
C-rata oli hyppyrata, jossa oli pari tiukkaa käännöstä, mutta muuten helpon oloinen. Rata alkoi kolmella hypyllä, jonka jälkeen käännyttiin tiukasti putkelle. Mietin tässä pitkään, että menenkö hyppyjen etupuolelle odottamaan ja ohjaamaan edestäni putkelle, mutta en sitten uskaltanut, vaikka onhan tuota ihan onnistuneesti treenattu. Lähetin liikkelle tokan ja kolmannen hypyn välistä ja tein kolmannen hypyn jälkeen saksalaisen (?) ja siitä ohjaus putkelle. Ei mikään tiukka käännös Laralta, mutta tuollaisia ne tuppaa olemaan ennen kuin on tahkottu useamman kerran samaa.
Putken jälkeen rata sujuikin oikeastaan ilman isoimpia ongelmia. Kepit oli hienot ja loppusuoralla irtosi kivasti renkaalle ja vikalle hypylle. Aika oli 33,93 (nopeus radalla 3,86 m/s), eli tulos -16,07, LUVA ja hopeaa! :) Tämän suorituksen jälkeen Lara sai tuntea olevansa kuningatar! :D
C-hyppyradalla :)
Kisoista lähti luvan ja herkullisten palkintojen lisäksi pari uutta karvavetolelua. Lara haisteli niitä ensin siihen tyyliin, että vieläkö ne elää, mutta uskoisin, että nuo tulevat olemaan menestys.

perjantai 26. elokuuta 2011
Parit treenit ja takapakkia.
Lomat on lusittu ja harjoitusmäärät väistämättä vähenevät. Mutta pitää koittaa nyt vielä ainakin kolmesti viikossa keritä kentälle, vielä kun näkee jotain eikä uppoa kinokseen. Talvea ja uudenkarheaa hallia odotellessa! :)
Keskiviikkona käytiin illan kohmeessa treenailemassa. Namittomista treeneistä on tullut nyt ihan tapa ja tuntuu, että Larallakin on tosi hyvä fiilis ja enemmän vauhtia näissä treeneistä, kun pääsee kunnolla leikkimään. Kaikkein eniten tuo nauttii siitä, kun joku jahtaa. Pieni värinä käy huulista hännänpäähän minun hiipiessä kohti suussa roikkuvaa narulelua, kun se odottaa sopivaa hetkeä ampaista pakoon. Ja voi sitä riemua, kun pääsee viime hetkellä luikahtamaan saaliinsa kanssa pakoon. Saattaa meidän hippaleikki näyttää hieman hölmöltä sivustakatselijan silmin. :D Mutta on ollut ihan hyvää kuntoilua itellekin ja hikeä pukkaa kotiin päin ajellessa.
Keskiviikkona tehtiin onnistunut treeni mm. keinun kanssa. Pitkästä aikaa ei ollut ihan sellaista hiippailua kuin mitä koko kesä on ollut. Ehkä se, etten enää palkkaa namilla, on lisännyt siihenkin vauhtia. Tehtiin myös pujottelua parin esteen kanssa ja välillä keinu neljäntenä esteenä. Takaakiertoja, itsenäistä sisäänmenoa, etäisyyttä.. Puomia otettiin muutama kerta, mutta se oli niin märkä ja liukas, että jatkettiin A:lla. Tosi hyvää tekemistä oli Laralta! Tehtiin toista kymmentä toistoa eri kulmista lähettäen ja etäisyyksiä muuttaen. Ei yhtään varastamista tai väärään asentoon eksymistä kontaktilla. Joitain kertoja jäi harjalle kattelemaan maisemia, mutta jatkoi etenemistä hoputtaessa. Mietin jo, että sehän osaa...
...mutta ei se sitten osannutkaan.
Eilen oli ohjatuissa treeneissä kuukausittainen kisanomainen rata. Olisi ollut muuten oikein kiva viimeistelyharjoitus ennen kisaputkea, vaan kun kontaktit menivät ihan metsään. :/ Jostain syystä riittävän korkeassa kisavireessä ne menevät siis kaikista onnistuneista toistoista huolimatta edelleen roiskimiseksi. Toisaalta en ole onnistunut simuloimaan kisamaista viretilaa treeneissä, kun on tehty yksittäistä kontaktia tai kontaktia lyhyellä radanpätkällä. Nyt kun alla oli 9 estettä ennen ekaa kontaktia, niin Lara oli taas saavuttanut sellaisen mielentilan, että tuli A:lta alas juuri samalla lailla kuin kaikissa edellisissä kisoissa aiemmin kesällä. Eli valuu kontaktialueen yläreunalle ja hyppää sieltä alas. Ei auttanut, vaikka laitoin toistamaan A:n kolme tai neljä kertaa peräkkäin. Ei vaan osannut!
Kisamaisen osuuden jälkeen otin sitten lyhyen treenin niin, että tehtiin ensin pelkkää A:ta. No sehän pysähtyi ihan nätisti. Sen jälkeen otettiin eteen yksi hyppy, ei ongelmia. Pari hyppyä lisää ja vieläkin toimi. Sitten pujoteltiin, pari hyppyä ja A... pysähtyi! Vireys oli ilmeisesti juuri sen verran matalampi, että homma onnistui vaikeuksitta.
Mutta miten saada onnistumisia niihin kisamaisiin tilanteisiin?? Tahkotaanko vaan riittävän kauan toistoja selkäytimeen, että osaa unissaankin tehdä kontaktialastulon? Eipä tule muutakaan ratkaisua mieleen.
Lisänä tietysti se, ettei palkkautumista väärin suoritetusta alastulosta tapahdu enää kertaakaa! Saa potkaista, jos näin vielä joskus teen. Harmittaa huolella eilisetkin radat, joissa jatkoimme radat loppuun roiskimisista huolimatta. Kolmesti. :'( Taas saa varmaan vääntää satoja onnistuneita toistoja, että saa eiliset perseilyt nollattua. Ääh! Eli seuraavissa kisoissa, joissa kontaktialastulo on syvältä, jätetään kylmästi rata kesken.
Eli raportoitavana onnistumisia ja sitten enemmän kuin harmillinen harppaus takapakkia.

keskiviikko 17. elokuuta 2011
Jäljillä...ei raportoitavaa agiliidosta.
Lepopäivä agista. Lara pääsi kokeilemaan jälkeä toisen punanutun kanssa. Ei muuta kuin fasukukko narun päähän ja vetämään. On se kumma, kun omaan nenään tuo tipi ei haise, ei sitten miltään, edes lähietäisyydeltä, mutta niin vaan nuo runsaammalla hajuepiteelillä varustetut karvakorvat sen linnun löysivät kerta toisensa jälkeen. Välillä tuli huteja ja välillä oli oikein mallikasta jäljestystä. Tätä pitää käydä kokeilemassa pian uudestaan!
tiistai 16. elokuuta 2011
Kesälomareissulla.
Pitkä viikonloppu hurahti reissun päällä Joutsassa, Jyväskylässä, Äänekoskella ja Hämeenlinnassa. Agitreenien sijaan Lara hioi hyppytekniikkaa hyvälle mallille:
Tänään käytiin pikaisesti kentällä hieman pujottelemassa ja tekemässä A-este/putkisukellus treeniä. Eli keppien jälkeen ohjausta joko A:lle tai jompaan kumpaan putkensuuhun kontaktiylösmenon molemmilla puolilla (U-muotoinen putki kontaktin alla..). Koitan nyt saada tehtyä selkeää eroa siihen, miten ohjaan kontaktille ja putkeen, kun noita ansapaikkoja alkaa varmaan tulemaan enemmänkin vastaan kisoissa; putkelle alaspäin ohjaus ja kontaktille käsi nyrkissä pystyyn.
torstai 11. elokuuta 2011
Irroittelua.
Ohjattujen treenien teemana oli tänään irtoaminen. Ja irtoamista harjoiteltiin viidellä pisteellä pienillä radanpätkillä.
Ekassa treenissä (vaalealla pohjalla olevat ympyrät) harjoiteltiin sivusuunnassa irtoamista kepeillä. Piti pari kertaa muistuttaa vieressä tsemppaamalla, miten pujotellaan loppuun asti, mutta sen jälkeen pystyin kivasti irtoamaan kakkosesteelle ja ehdin tehdä sen pakollisen valssin, jotta kolmoseste tuli suoritettua takaa. Hyvä treeni, tehtiin aika monta kertaa. Välillä palkkasin pallolla keppien taakse.
Tokassa treenissä (vaalealla pohjalla olevat neliöt) irtoamista harjoiteltiin radan loppupuolella. Tarkoitus oli saada koira puomin alastulolta irtoamaan hypyn ja pussin ilman, että joutuu saattamaan koiraa hypyn etupuolelle. Tämä onnistui ihan kivasti. Keinu vaan tuottaa Laralle suuria ongelmia...se on niiin hidas, ettei hitaampi enää voisi olla. Eikä tunnu auttavan, vaikka sitä kuinka tahkoaisi, ottaisi yksittäisenä treeninä tai radan yhteydessä kovasta vauhdista... ei auta tsemppaus, yltiöpäinen palkkaus suorituksesta, innostaminen... Nyt on vaan Laralla keinun suhteen jännäkakat jatkuvasti housuissa. Keinot loppu!
Kolmas treeni (tummalla pohjalla olevat ympyrät) oli sama kuin viikko sitten, vähän lyhennettynä. Piirrustuksessa näköjään vähän virheellisesti tuo putkea ennen oleva kolmen esteen suora ei olekaan ihan suora, mutta ideana siis kolmella hypyllä kerätyllä vauhdilla saada koira irtoamaan putkeen saattamatta itse vikan hypyn ohi. Tämä ei toiminut ihan yhtä hyvin kuin viikko sitten... putkensuun vieressä oli nimittäin rataan kuulumaton pöytä. Ja Lara tykkää kovasti hypätä pöydälle. Viime sunnuntain radallakin se oli ja joka kerta kentällä käydessä otetaan pöytä jos toinenkin, kun se siinä niin mukavasti hollilla aina on. Joka tapauksessa nyt, kun jäin esteen taakse patsastelemaan, niin ekat pari kertaa Lara pyörsi putken suulta takaisinpäin, huomasi sitten pöydän ja hypähti sille. Ilmeisesti minun paikallaan oloni jotenkin viestitti, että pitäisikin hypätä sinne putken sijaan. No saatiin me sitten onnistuneita putkisukelluksia, kun karjuin jo vikan hypyn päällä "putkeen putkeen mene mene mene!!!" :P
Neljännessä harjoituksessa (tummalla pohjalla olevat neliöt) oli taas suoraa irtoamista. Ei onnistunut ekalla kerralla, mutta kun pari kertaa palkkasin lentävällä pallolla pituuden taakse, niin homma alkoi sujua. Eli rengas, hyppy ja pituus... itse hollilla neloshypyn takana valmiina valssaamaan. Laralla teki tiukkaa kääntyä neloshypyltä vitoselle ja sitten taas kovassa vauhdissa piti ehtiä vaihtaa suuntaa renkaalle, mutta jotenkin se joka kerta sen teki, vaikka joka kerta ajattelin, että ei varmasti käänny..
Harjoitukset 1-4
5. harjoitus
Treeneihin lähdössä.
Isi imuroi?

Vikassa harjoituksessa tehtiin tuommoista pyörittelyä hyppyjen ja A-esteen kanssa. Tarkoitus saada koira irtoamaan taaimmaiselle hypylle molemmissa päissä ilman saattamista, jotta ehtisi itse jo valmiiksi ohjaamaan seuraavalle esteelle ja siitä sulavasti rataa eteenpäin. Tässä ongelmakohdaksi muodostui hypyltä 6 siirtyminen hypylle 7 minun siirtyessä hypyltä 5 suoraan 7. hypyn luokse. Lara itsepintaisesti hakeutui sille oikealta puolelta kiertäen. Sitten kun kerran tehtiin hypyt 6-7 ns. nenästä vetäen vasemman kautta, niin seuraavat yritykset menivätkin sitten, miten pitikin. Kontaktialastulot tein nyt niin, että otin etäisyyttä pari metriä, enkä käynyt palkkaamassa oikeasta asennosta namilla, vaan palkkana toimi kehu ja radan jatkuminen seuraavalle esteelle. Ei räiskinyt näissäkään treeneissä, hyvä hyvä!
Sellaista siis tänään nurmikonleikkuun ohella. Hiki tuli ohjaajalle, sai itsekin juosta! Lara viiletti treeneissä uudessa kesätukassaan, joka sai vielä viime silauksen shamppoosta treenien jälkeen.
keskiviikko 10. elokuuta 2011
Yhtä ja samaa 10.8.11
Ylläri, treenattu on! :P Sunnuntaipäivä meni pää kolmantena jalkana juostessa, joten ei keritty ratatreeneihin. Saatiin onneksi seuraa Terhistä ja Wilistä ja vedettiin ihan omat myöhäisillan ratatreenit. Rata oli joku kontista löytynyt ykkösluokan mukavan suoraviivainen viritelmä. Tiedä sitten oliko syynä vähän viileämpi ilta, mutta Lara oli loistavassa vireessä. Saattoi myös edellispäivän treenivire olla jäänyt päälle... Edellisenä aamuna oltiin nimittäin käyty pikatreeneissä ottamassa vähän kontakteja ja pujottelemassa. Tajusin vasta kentälle saavuttuamme, että namit olivat jääneet kotiin, joten treenattiin sitten pelkällä leikkipalkalla ja kas, homma toimi hienosti, Lara oli innostunut ja hyvässä vireessä. Pitää kokeilla toistekin tuollaista namitonta treenailua!
Joka tappauksessa omat ratatreenit sujuivat kivasti. Koitettiin saada vähän käännöksiin tiukkuutta ja onnistuttiinkin. Saldona lisäksi onnistuneita kontaktialastuloja, nopeat kepit ja hyvät viilingit! :)
Maanantaina tapetoitiin ja kyläiltiin treenaamisen sijaan, mutta eilen kerittiin taas kentälle. Tehtiin ihan lyhyesti kontaktialastuloja ja kasvatettiin etäisyyttä. Hyvin pysähtyy, jes!
Tänään jatkettiin samalla kontaktipainotteisella teemalla. Testasin taas taaksejättäytymistä kontakteilla ja nyt se sujui jo jotenkuten. Tosin hämmennys on selkeästi kovin suuri, kun jättäydyn jälkeen ja joudun tsemppaamaan Laraa tekemään kontaktin loppuun asti. Mutta tekipä kuitenkin!
Kontaktien lisäksi tehtiin pieni pujottelutreeni, jossa keppien molemmissa päissä oli aitapari. Kieputeltiin niitä satunnaisessa järjestyksessä edestä ja takaa ja tehtiin lukuisia sisäänmenoja eri suunnista. Ihan ok, tosin vauhti kepeillä ei nyt ollut mitenkään mainittava. Lopuksi tehtiin muutamia kokeiluja piiitkällä etäisyydellä. Jätin Laran keppien toiseen päähän ja menin itse keppien jälkeen olevan hypyn taakse. Lähetin sieltä Laran kepeille ja se teki ne mallikkasti ja tuli hypyn kautta luokse. Sama toiseen suuntaan onnistui yhtä hienosti. Eli Lara jäi hypyn taakse ja itse lähetin sen matkaan keppien toisesta päästä. Tästä voimme ehkä päätellä, että pujottelun itsenäinen suorittaminen alkaa olla kohtuu hyvin hanskassa! :)
Huomenna vuorossa ihan oikeat, ohjatut treenit!!

sunnuntai 7. elokuuta 2011
Kontaktitreeniä treenin perään!
Nyt on hiottu kontakteja. Joka päivä. Ihanaa olla lomalla!! Homma vaikuttaa jo ihan hyvältä, mutta vähän jännittää miten käy seuraavissa kisoissa, kun jostain syystä kisatilanteessa on kuin ei oltaisi kontakteja koskaan nähtykään... Seuraavat kisat lienevät tosin vasta kuun loppupuolella, joten vielä ehtii tahkota sen muutaman kerran oikeaa suoritustapaa.
Olen koittanut nyt myös vähitellen lisätä etäisyyttä kontaktilta, kun tähän mennessä homma on toiminut ainoastaan, kun olen tapittanut aivan kontaktin alastulon tuntumassa. Tällä hetkellä voin hivuttautua jo parin metrin päähän. Sivulle ja taaksepäin ei onnistu vielä ilman avustajaa.
Viime torstaina olikin treeneissä radanpätkän ja irtoamistreenin lisäksi kontaktitreeniä. Tehtiin A:ta avustajien kanssa niin, että ohjaaja jäi taakse ja koira suoritti kontaktin (joko itsenäisesti tai tarvittaessa palkattuna) ja eteni kontaktilta ohjaaja edelleen jättäytyneenä taakse. Treeni onnistui Laralta ihan kivasti. Avustaja palkkasi oikeasta two on - two off asennosta ja kontaktilta irtoaminen seuraavalle palkkauspisteellekin onnistui.
Radanpätkällä treenattiin mm. irtoamista. Pitkällä suoralla oli pari hyppyä ja muuri ja tältä suoralta oli koiran tarkoitus irrota putkeen ilman, että ohjaaja itse liikkui viimeisen esteen toiselle puolelle. Lara irtoaa sen verran hyvin, että tämä ei tuottanut ongelmia. Muutenkin radanpätkä sujui kivasti ja kokonaisuudessaan oli oikein onnistuneet treenit.

sunnuntai 31. heinäkuuta 2011
Parit penkin alle menneet epikset..
Viime viikonloppuna pyörähdettiin mummolareissun yhteydessä Karjaalla epiksissä. Raaseporin Agi-cupin rata oli rakennettu entisen Euromarketin parkkihalliin, joten paikka oli helteestä huolimatta mukavan viileä. Tehtiin rata kahdesti, joista ensimmäisen yrityksen teemana oli kontaktien alastulon harjoitteleminen. Meillä on nyt sellainen tilanne, että treeneissä kontaktien alastulot ovat hyvällä mallilla, mutta taidot eivät ole niin hyvällä mallilla, että ne saataisiin toistettua kisatilanteessa. Arvonkin tässä, että tekisikö kesätauko hyvää, vai tahkottaisiinko kontakteja ihan urakalla näin lomalla... olen kallistumassa jälkimmäiseen strategiaan. Se kun oli ihan toimivat keppienkin suhteen! Positiivista näissä kisoissa oli jälkimmäinen rata, jolla kontaktit tulivat jo paremmin. Rata sujui aika tarkkaan puolet nopeammin ja virheettömästi. Nopeus radalla oli n. 3,4 m/s. Myös kepit sujuivat molemmilla yrityksillä hienosti!
Eiliset kotikisat Koiviksen kentällä olivatkin sitten aika pohjanoteeraus. Näin jälkeenpäin ajatellen olisi ollut ehkä hyvä ilmoittautua sekä mölliluokkaan että kisaaviin. Olisi voinut ensin muistuttaa mölliradalla, miten kontakteja tehdään ja sitten ehkä onnistua hieman paremmin kisaradalla. Jälkeenpäin on turha jossitella, mutta kyllä olivat sekä ohjaaja että koira ihan pihalla radalla! Molemmilla kerroilla. En nyt keksimälläkään keksi mitään positiivista näistä esityksistä.
Tässä yritelmä piirtää rata Clean run suunnitteluohjelmalla. Radan pituus oli n 140 m.
Ei muuta kuin treenaamaan. Jos vaikka heti suunnattaisiin kentälle! :)

perjantai 15. heinäkuuta 2011
Treenit 14.7.11
Eilen vedettiin ihan onnistuneet treenit, joissa oli vuorossa kuukausittainen, kisanomainen rata. Tehtiin tämän vuoden SM-kisojen maxien joukkuerata kahteen kertaan. Parissa edellisessä kisassa retuperällä olleet jutut, Laran hiippailu lähdössä ja kontaktien alastulo, onnistuivat nyt mainiosti. Hiippailu pysyi kurissa ja kontaktit tultiin nätisti "two on - two off" asentoon. Kontaktien ottaminen on vielä toooodella hidasta ja varovaista, Lara ei oikein ole vielä sisäistänyt, mitä niiltä odotetaan, mutta toistojahan tämä vaatii hurjasti enemmän kuin mitä tähän asti on alla! Keppien sisäänmeno sujui hienosti molemmilla kerroilla.
Sain myös kokeilla rataa lainakoiralla, jolta ei nopeutta puutu! Kylläpä vaadittiin ihan erilailla liikettä omiin kinttuihin ja todella selkeää ja tarkkaa ohjausta.

keskiviikko 13. heinäkuuta 2011
Hau Open 13.7.11
Viimeinen osakilpailu Hau Openissa. Keli oli mitä mainioin, pilvipoutaa ja n. 20 astetta. Larassakin oli havaittavissa selvästi enemmän menohaluja kuin viime viikonlopun hellekelillä. Päätin koittaa vetää mahdollisimman nopean radan ja toivoin myös kontaktien sujuvan kovassa vauhdissa. Noh, eipä sujunut. Eli lisää treeniä tarvitaan niille.
Rata oli ihan kiva. Pituutta oli 160 m ja ihanneaika oli hyvin löysä 57 s. Yliaikoja ei taidettu kovin paljon nähdäkään. Meidän rata lähti liikkeelle mukavalla temmolla, keinun ylösmenolta tuli harmillinen viitonen, kun Lara tuli sille yllättäen laukalla, vauhdikkaammin kuin yleensä. Keppien sisäänmeno oli siinä mielessä onnistunut, että mentiin oikeasta välistä. Vauhtia oli vaan paljon ja se pysähtyi tössähtäen ekaan keppiväliin ja Laralla meni pitkään löytää hyvä rytmi pujotteluun. Alastulo A:lta samanlainen roiskaisu kuin Agirodussa ja puomilla sitten ihan kunnon loikka kontaktin yli. Treeniä, treeniä...
Radalta siis virhepisteitä 10 ja aika oli 41,51. Nopeus siis nyt tosi hyvä 3,85 m/s!!
Viralliset tuloksetkin olivat tulleet: Tulos: 10 AV: -15,49 Sij.: 13./40
Tässä vielä video radasta. Joku väsynyt pikkumies kitisee taustalla.. :D

maanantai 11. heinäkuuta 2011
AGIROTU 2011 Lappeenrannassa 9.-10-7.11
Hieno helteinen viikonloppu Lappeenrannan agirodussa takana. Laralla oli ohjelmassa lauantai-iltapäivällä D-agilityrata.Se ensimmänen virallinen. Tuomarina toimi Marja Lahikainen. Rata sujui ohjaajan punttien tutinasta huolimatta oikein mukavasti ja tuloksena oli 0-rata alle ihanneajan, eli ensimmänen LUVA-merkintä kisakirjassa!
Tässä vielä rata:
pituus: 148 m, ihanneaika 48 s.
Tulos -3,04 Nopeus: 3,29 m/s Sija: 5.
Pirsetit pistivät parastaan viikonloppuna ja punanuttuja näkyi sekä palkintosijoilla, että karkuteillä...kaiken kaikkiaan mahtava viikonloppu hyvässä seurassa! :D Ensi vuonna saadaan matkustaa agirotuilemaan taas itä-Suomeen, kun kisat järjestetään Kuopiossa.
Tässä vielä rata:
pituus: 148 m, ihanneaika 48 s.
Tulos -3,04 Nopeus: 3,29 m/s Sija: 5.
Lara D-kisan radalla
A:n alastuloa...
Yli!
Keppien sisäänmeno
Puomille
Puomin alastuloa
Kisan jälkeen vietimme mukavan ja virkistävän illan Saimaan rannalla saunoen ja uiden. Kiitos seurasta ja vieraanvaraisuudesta Heidille ja Topille!
Saimaanlarppa
Sunnuntaina oli meillä ohjelmassa vain joukkuekisa. Lara hoiti avausosuuden pirsettien möllijoukkueessa "Räkä ja Roiskis". Virheitä tuli 15, yksi kielto ja väärä putkensuu. Huomasi, että rankka edellispäivä ja uuvuttava helle olivat vieneet Laralta jo parhaan terän, eikä etenemisessä ollut sellaista intoa, mitä vauhdikkaalta radalta olisi voinut odottaa.
Joukkuekisa alkamassa
Hyppytyyliä
Rankka viikonloppu!
torstai 7. heinäkuuta 2011
Hau Open 6.7.11
Hau Openin 4. osakilpailussa pyörähdettiin hyvin pikaisesti. Ei ehditty jäädä odottelemaan kisaavien radalle pääsyä, joten päätettiin kokeilla möllirataa. Saavuttiin paikalle juuri, kun maxien rataantutustuminen alkoi ja ehdittiin juuri ja juuri ilmoittautua mukaan. Rata sujui hienosti ja vauhtiakin oli hyvin, kun radalla ei ollut muuta kuin hyppyjä ja putkia. Voittohan sieltä irtosi, jes! Harmillisesti jouduimme lähtemään jo ennen tulosten julkaisua ja palkintojen jakoa, mutta Lara sai palkinnoksi grillikuuman makkaran. :)
Aika: 22,42 s. RV: 0 Sijoitus: 1.
Laran rata
Aika: 22,42 s. RV: 0 Sijoitus: 1.
Laran rata
maanantai 4. heinäkuuta 2011
Hau Open 4.7.11
Kolmas kerta toden sanoi ja Hau Openin 3. osakilpailusta, ykkösluokan radalta, saatiin vihdoin se nolla!! Ihanneaika tosin ylittyi 2.35 s. Kontaktit olivat hitaat, mutta tällä kertaa ainakin takuuvarmat. Eiköhän ne siitä nopeudu, kun oikea suoritustapa saadaan selkäytimeen.
Luonnollisesti nyt, kun ei ollut mitään hävettävää radalla, ei myöskään ollut ketään kuvaamassa, joten elävää kuvaa ei ole esittää todistusmateriaaliksi.
Piirros radasta oman muistikuvan perusteella:

torstai 30. kesäkuuta 2011
Treenit 30.6.11
Loistavat treenit tänään helteestä huolimatta! :) Pitkä 28 esteen rata, jolla treenattiin kahdessa edellisessä epiksessä roiskaistuja kontakteja. Päälle huippu treeni kepeillä, joiden molemmissa päissä oli pari aitaa ja tehtiin erilaisia sisäänmenoja. Kepit alkavat olla paremmalla mallilla kuin olisi voinut toivoa alkukesästä ja kirkasta valoa näkyy tunnelin päässä kontaktienkin suhteen. Pitää vain jatkossa olla tarkkana, ettei Lara pääse niiden kanssa roiskimaan radalla!
keskiviikko 29. kesäkuuta 2011
HAU Open 29.6.11
Maanantaista asti agility on kuulunut iltaohjelmaan, eikä tämäkään päivä tehnyt poikkeusta. Suunnattiin taas Hau Openiin Purinalle ja vuorossa oli kakkosluokan rata epävirallisena kisana.
Rata oli oikein mukava ja selväsi iisimpi kuin maanantaina koettu.
Rata lähti hyvin liikkeelle hienosti menneellä pujottelulla, mutta viitosesteellä, joka oli rengas, vilahti tuo lurjus salakavalasti renkaan vierestä ilman, että ohjaaja ehti edes rekisteröidä tilannetta (tarkistus tapahtui myöhemmin maalikameran kuvasta....). Keinu oli jälleen vähän roiskaisten suoritettu, samoin A-este, jonka alastulo olikin sitten pakko ottaa uudestaan ja huolella. Tylsä ohjausvirhe radan loppupuolella putkea ennen olevalle aidalle tultaessa ja loppu olikin sitten vain laskettelua.
Ihan ok rata, vaikka muutama kohta jäikin hampaankoloon. Ja niinhän sen kai pitää mennäkin! :)
Radalla
Pitää alkaa myös harjoitella ratojen piirtämistä. Tässä ensimmäinen yritelmä. Ei ehkä aivan vastaa todellisuutta, mutta sinne päin:

HAU OPEN 27.6.11
Laran kisakausi alkoi epävirallisilla Hau Open kisoilla Purinalla 27.6. Kisarata oli kolmosluokan rata, joten haastetta oli ehkä himpun liikaa näin kisauraa vasta aloittelevalle koirakolle.
Homma meni heti kolmosesteeltä putkeen x 5. :D Ohjaaja unohti valssiaskeleet ja Larakin oli kiitettävän fiksoitunut putkisukeltamiseen. Taidettiin tehdä jonkin asteen ennätys toistojen määrässä ennen onnistumista...
Kontakteillakin, keinulla ja A-esteellä, oli yllättäviä vaikeuksia, mutta välillä rata eteni ihan mallikkaasti! Oppivainen Lara selvästi on, kun uudemman kerran "putki-puomi-ansapaikalle" tultaessa muisti heti minne kuului mennä. Tällä kertaa tosin olisi ollut toivottavaa mennä sinne putkeen...
Kepit tulivat ensimmäistä kertaa vastaan radalla ja toisella yrittämällä pujottelu sujui hienosti.
Tästä ei ole kuin suunta ylöspäin, ylihuomenna uusi yritys kakkosluokan radalla!!
Radalla / Hau Open

Laran agiblogi
Lara perusti oman blogin, joka keskittyy tapahtumiin agilityn ympärillä. :)
Neiti ryhtyi agiliitäjäksi reilun vuoden ikäisenä kesällä -09. Hyvällä porukalla treenatessa, hauskuutta unohtamatta, on tästä punaisesta salamasta kehittynyt parissa vuodessa kisavalmis agikoiruus.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)